Fire! FIRE!

Eilisaamun herätys oli melko kammottava. Alakerran respan täti syöksyi sisään avaimilla huoneeseeni ja kirkui, että kaikkien juostava ulos. Meidän rapussa oli tulipalo kahta kerrosta alempana. Revittiin Hannen kanssa pitkähihaisia päälle vielä rappukäytävässä ja harpottiin rappuja alas niin nopeasti kun aamutossuissa päästiin. Ulkona oli tosi kyseessä: paloautoja oli pihassa kolme, kaksi setää johtamassa muita asukkaita turvaan sivummalle, yksi ryhmä menossa sisään täysissä palovarusteissa. Ykköskerroksen ikkunassa seisoi yksi palomies huutamassa ohjeita toiselle ryhmälle, joka koetti saada tungettua paloletkua kehnosti aukeavasta solumakuuhuoneen ikkunasta. Koko D-rappu värisi kylmästä sisäpihalla yövaatteissaan ja tuijotti suu auki kaikkea sitä hälinää aitiopaikalta. Kun sammutuspuuhissa alettiin olla voiton puolella, meitä kehoitettiin menemään lämmittelemään joko naurettavaan pieneen pyykkitupaan tai jonkun ystävän luo, jos heitä asuisi jossain muussa rapussa. Eikä kuulemma menisi enää kauaa, että palo saataisiin taltutettua, korkeintaan 20 minuuttia.

Onnekseni olin aamuisessa ulosjuoksussa napannut pöydältä mukaan puhelimen. Pikaisen soittokierroksen jälkeen seistiin pian Tarun oven takana ja uninen helsinkiläinen päästi meidät sisään. 25 minuutin jälkeen jätettiin Taru keittiöön syömään aamupalaa ja laahustettiin takaisin kohti D-rappua ihan vain huomataksemme, että paloautot olivat edelleen parkissa ja palomiehiä pyöri pihalla ihan liikaa siihen nähden, että tilanne olisi ohi. Meitä juostiin vastaan, että häkää on koko rapussa valtavasti ja tilanne koetetaan saada normaaliksi mahdollisimman pian. Sillä aikaa meidän D-rappulaisten tulisi odottaa meille järjestetyssä odottelutilassa Cavendishissa. Pikaisen aivoriihen tuloksena päätettiin, että samapa se kai missä Cavendishissa odotellaan, että mennään tuttujen poikien keittiöön teelle. Gary oli hereillä ja tuli päästämään meidät sisään. Gary oli tietoinen tulipalosta, paloautoista ja muusta aamuisesta hässäkästä, koska oli seurannut koko kuviota viidennen kerroksen seinänkokoisista ikkunoista, niin onneksi saatiin keskittyä yleiseen koomailuun ja teehen asiasta vaahtoamisen sijaan.

Koko tilanne oli loppujen lopuksi ohi parissa tunnissa. Yliopiston edustaja kertoi, että palo oli saanut alkunsa telkkarin päällä poltetuista kynttilöistä. Setä oli melko hiilenä, koska kynttilöiden polttaminen yleensä on ehdottomasti kielletty asuntolassa. Muut, paitsi ykköskerroksen asukkaat päästettiin puhuttelun jälkeen takasin soluihinsa. Ilmeisesti palo oli levinnyt solussa melko laajalle, koska lähes kaikki ikkunat olivat mustuneet tosi pahasti ja isot roska-astiat olivat täynnä ikkunoista heitettyä hiillostunutta omaisuutta. Illalla saatiin vielä uusi reaktioharjoitus, kun puoli kahdentoista aikaan laukaistiin uusi hälyytys, taas kerran D-rapussa. Aamun kauhukuvat mielessä koko rappu oli ulkona esimerkillisen nopeasti. Tällä kertaa kyseessä oli kuitenkin ilmeisesti väärä hälytys, joku oli luultavasti tupakoinut keittiössä ja jo ennestään savuun vivahtava hengitysilma oli laukaissut uuden hälytyksen.

[Tulipa tästä mieleen edellinen kosketus tulipalon uhan kanssa Kyproksella armon vuonna 2003. Kirjotusten jälkeen lähdettiin rilluttelemaan aurinkosaarelle ystäväni kanssa, joka tässä nyt jääköön nimeämättä. Yöllä kun nukuttiin humalahuuruja pois, palokello alkoi piristä eteisessä. Molemmat hyppättiin ylös sängystä ja juostiin käytävälle - minä kädessäni rahat ja molempien passit, kun puolestaan ystäväni kainalossa oli samana päivänä ostetut kolmet parit kenkiä. Hätähän ei tietenkään ollut tämän näköinen, ja shokista toivuttua saattoi hieman naurattaa ystäväni priorisointi. En olekaan kuittallut kyseiselle henkilölle tästä hetkeen, ehkä olisi aika kaivaa tämäkin tapahtuma naftaliinista. Niin! Ja itse asiassa palohälytyksen oli aiheuttanut ruotsalaisen perheen perunankeitto. Miksi ruotsalaiset haluavat keittää perunoita aamuyöllä, en tiedä.]

Velipoika Matiaskin kävi kyläilemässä pääsiäisen jälkimainingeissa. Oikeastaan sitä ei edes tajunnut kuinka ikävä Matiasta oli, ennen kuin nähtiin ihan oikeasti, eikä vaan Skypen kamerassa. Saatoin alkuun stressata tekemisestä vähän liikaa ja yritin työtää velipoikaa jos jonkinmoiseen turistirysään. Poika pysyi tyytyväisenä pubijalkapallolla ja yleisellä pällistelyllä. "Sua mä tänne olen tullut kattomaan, kaupunki nyt on vaan plussaa." Awww. (:

Muuten tänne ei kai kummempaa kuulukaan. Koulu on alkanut taas ja lähes kaikki ystävät ovat lähteneet takaisin kotiin. Huhtikuu meni himpun verran synkistellessä, kun käsitys siitä kuinka yksin täällä onkaan lähes kokonaan ilman muita erasmuslaisia konkretisoitui melko vikkelään. Syvyyksistä on taas noustu, aurinko paistaa ja elämä hymyilee. Onneksi on muutama brittiystäväkin, ettei eletä pelkästään kahdestaan Hannen kanssa ja revitä toisiltamme tukkaa päästä. (:

Harjoittelua ei varsinaisesti ole tällä lukukaudella, vaan sen sijaan meidän on tarkoitus opettaa viikko alakoulussa pienissä ryhmissä. Viikkoa kutsutaan täällä nimellä Excellence & Enjoyment week, enkä ole aivan vakuuttunut siitä tuleeko kumpikaan noista substantiiveista varsinaisesti toteutumaan. Olen samassa ryhmässä Hannen, itävaltalaisen Marian ja saksalaisen Anjan kanssa. Tarkoituksemme on noin suurpiirteisesti keskittyä biologiaan ja maantietoon, tarkemmin erilaisiin ympäristöihin - miten Suomen ja Keski-Euroopan kasvillisuus ja eläinkunta eroaa Saarivaltion omista. Kai. En ole ihan varma. (: Keskiviikkona olisi kuitenkin tarkoitus mennä opettamaan aamupäiväksi koululle ja sitä kautta tutustumaan luokkaan. Olen melko tohkeissani keskiviikosta, uskon että päivästä tulee tosi mukava niin lapsille kuin meille harjoittelijoillekin. Koetan muistaa ottaa valokuvia ja kerron miten kaikki sujui seuraavalla kerralla.

Huomasinpa justiin, että en ole kirjoittanut mitään huhtikuusta. Hups. Toisaalta huhtikuussa ei ollut kamalasti kerrottavaa, kamalasti vaan masennusta ja itkuilua kun läksiäisiä oli valtavasti. Harmi, että Matias sattui vierailemaan juuri sillä läksiäisviikolla, jolla kaksi rakkaimmista ystävistä täällä lähtivät kotiin. Kertoihan tuo kuitenkin viihtyneensä, ja se nyt oli pääasia kuitenkin. (:

Palataan taas,
äm.