Väliaika, kahvia ja pullaa.

Ihan tähän alkuun anteeksi vaan ihan kamalasti teille kaikille lukijoille, etten ole paljoa taaskaan päivitellyt. Periaatteessa harvakseltaan tapahtuvat päivityksethän on vaan hyvä juttu - onpahan täällä muutakin tekemistä kun kytätä koneella koko ajan, eikö? (:

Maaliskuussa on tullut reissattua vähän kauempana kun ihan lähimaastoa haistelemassa. Lisäksi piti paketoida koulujutut kevätlukukauden osalta, joka aiheutti melko paljon harmaita hiuksia. Esseet oli ihan helppoja nakkeja, etenkin jos olisi tajunnut taas aloittaa ajoissa. Me suomalaiset palautettiin esseet hyvissä ajoin (puoli tuntia ennen deadlinea) kun koordinaatori-Trishin toimisto oli kätevästi matkan varella espanjalaisen Kikon synttärigrillailuihin.

Kevätlukukausi on siis paketissa. Viimeiset tentit ja luennot oli paikallisilla viime viikon perjantaina ja nyt on edessä hyvin ansaittu kolmen viikon loma ennen kesälukukauden rutistuksia. Kevätlukukauden loppuminen merkitsee meille paitsi loman alkamista, myös monelle Erasmus-vaihtarille kotiinlähtöä. Minulle kipein paikka tähän mennessä oli hollantilaisen Leonnen kotiinlähtö, muutama yhtä kipeä hyvästely on vielä edessä, ainakin kun kreikkalainen Dora lähtee kotia kohti. En olisi ikinä uskonut, että kolmen kuukauden tuttavuuksien kotiinlähtö tuntuisi niin pahalta. Toisaalta täällä yhdessäolo on niin valtavan paljon tiiviimpää, erilaista kuin normaali kaverisuhteen muodostuminen Suomessa. Tänne saavuttaessa kaikki erasmuslaiset on samassa tilanteessa: vieras maa, vieras kaupunki, mahdollisesti vieras kieli, paljon vieraita ihmisiä. Facebook-ystävien ja puhelinnumeroiden haaliminen alkuun on melko maanista, eihän kukaan halua jäädä ulkopuolelle ryhmien muodostumisprosesseissa. Alkuun kaiken muun yli ajaa oman kotiryhmän muodostuminen, joka on kieltämättä helpompaa Cavendishin vaihtareille, jotka lyödään keskelle solukerroksia, jakamaan keittiö usean muun kanssa. Täällä Cambridgessä meno on vähän erilaista, soluissa ei yleensä ole kun viitisen ihmistä, jos sitäkään. Silti kuitenkin asun mieluummin täällä kuin Cavendishissa. Keittiö- ja käytäväbileet usean kerran viikossa, yleinen likaisuus ja ruokavarkaudet tekee Cavendishistä mukavan paikan kyläillä, ihan vaikka päivittäin, mutta ei todellakaan asua. Makuasioitahan nämä kaikki tietysti ovat, ei saa kukaan pahoittaa mieltään. (:

Meidän D31-solustakin on lähdössä puolet vahvistuksista kotiin parin viikon sisällä. Olatz on venyttänyt omaa olemistaan niin pitkään kun on vaan ikinä pystynyt, ensin joulukuun lopusta maaliskuun loppuun ja siitäkin vielä muutamalla viikolla. Valmistumispaineet kotiyliopistosta alkavat pikkuhiljaa kummitella, joten Baskimaan neiti on lähdössä kotiin siis huhtikuun puolessa välissä. Amerikan Megan puolestaan ottaa ilon irti Euroopan mantereesta, ja matkustelee pari viikkoa Keski-Euroopassa äitinsä kanssa, palaa päiväksi pakkaamaan loput tavarat ja lentää kotiin. Me jäädään tänne ihan vaan kaksistaan Hannen kanssa asuttamaan viiden hengen solua koko kesälukukaudeksi, ellei alakerran toimiston sedät ja tädit ole keksineet mitään kesävieraita meidän päämme menoksi. (:



Tässä ollaan me kaikki kämppikset Honzan synttäreillä - Hanne, minä, Olatz ja Megan.

Mutta siis näistä haikeuksista vähän iloisempiin juttuhin, joka päivityksen kestoaiheisiin, matkakertomuksiin! (:

Lähiympäristöön tutustumisen jälkeen rohkaistuttiin ja pyykäistiin junalla suomalaispoppoolla muutamaksi päiväksi Edinburghiin, Skotlantiin. Olipa muuten kaupunkina, matkakohteena ja ihan noin ylipäänsä aivan mieletön, kiilasi heti top 3:een Tukholman ja Budapestin kanssa. Hanne löysi melko puhtaasti tuurilla ihan loistavan hostellin huippupaikalta. Mesta oli nimeltään Budget Backpackers, eikä nimensä mukaisesti ollut ollenkaan kallis. Kannattaa laitta nimi korvan taakse, jos suunnittelee matkaa Edinburghin suunnalle eikä ole välttämättä varaa yöpyä hotellissa.

Maisemat oli melkosen komeita, aksentti tosi epäselvä mutta niin hauska, ettei sillä nyt edes ollut niin väliä vaikkei ihan kaikkea ymmärtänytkään. Pyörittiin kaikki kolme päivää ihan vaan kaupungissa. Meidän hostelli tarjosi ilmaisen kiertokävelyn keskustaan, joka osottautui tosi kivaksi. Kierreltiin kaikkia historiallisia ja muuten kaupungin kannalta merkittäviä paikkoja hauskan, puolitoistametrisen australialaisaksentilla puhuvan oppaan kanssa. Skotlantia oli samaan aikaan miehittämässä ryhmä amerikkalaisia neitosia, joiden kaupunkikierros oli kuulemma ollut huomattavasti kuivempi.



Edinburgh Castle alhaalta puistosta kuvattuna.

Kaupungin historia näkyy joka paikassa, ja mikäs sitä on esitellessä. Hautausmaan vartijan koira, Bobby, sai patsaspaikan itselleen keskustasta, koska kävi joka päivä isäntänsä haudalla 14 vuotta, kuolemaansa saakka. The Elephant House, "Harry Potterin syntymäpaikka" on keskeisellä paikalla - ja muuten ihan tosi kiva kahvila, jos pystyy olemaan kikattelematta kymmenille kannettaville tietokoneille ja boheemeille kirjailijan aluille. Ydinkeskustan jalkakäytävälle on jätetty "sylkysydän", johon satoja vuosia sitten sai osoittaa mieltään verojen maksamisen jälkeen. Tosiskotin muuten kuulemma erottaa turistista siinä, että skotti kiertää sydämen vierestä, kun turisti kävelee läpi. Hyi.



Hanna kunnioittaa perinteitä ja sylkee sydämelle. ...Ja luultavasti nirhaa mut tän kuvan julkaisemista. :D

Dublinissa ja Belfastissakin tuli lennettyä sitten vähän suuremmalla porukalla. Me suomalaiset, kreikkalainen Dora, hollantilaiset Leonne ja Rogier ja espanjalaiset Cristina, Kiko ja Olatz päätettiin käydä katsomassa St. Patrick -huminoita neliapiloiden ja haltioiden luvatussa maassa. Ei millään mahduttu kaikki yöpymään samassa paikassa - hollantilaiset ja espanjalaiset jakoivat hostellihuoneen ihan keskustan tuntumassa, me muut, eli suomalaiset ja Dora nukuttiin pienessä hotellissa keskustassa.

Dublin oli ihan kiva, 7-. Jätti mut vähän kylmäksi. En oikein osaa sanoa siihen yhtä tai useampaa selvää syytä. Ehkä Edinburgh vaan jätti niin korkeat odotukset, etten oikein jaksanut innostua. Tai sitten syy oli vaan yksinkertaisesti se, ettei Dublin ole Edinburgh. (: Pyörittiin koko aika lähinnä ihan vaan Dublinissa, vaikka monet olivat varotelleet, että viisi päivää on ihan liian paljon pääkaupungin pällistelyyn. Osa porukasta kyllä pyyhkäisi päiväksi bussiturnélle katselemaan lampaita ja muita villieläimiä. Ja Guinnessin 250-vuotista taivalta piti tietysti käydä ihastelemassa ihan panimolla asti. (:



Mimmit nauttii auringosta Liffey-joen varrella.

Belfastista tykkäsin, se oli tosi, tosi pieni kaupunki, varmaan Vaajakosken kokoinen. No, ehkä vähän suurempi. Käveltiin helposti kaupungin läpi alle kolmessa tunnissa. Vähän kun olisi kotiin tullut, kun sai puhelimeen ladattua puheaikaa ja valuuttana toimi kotoisasti punnat. (: Pelottavan nopeasti sitä tottui puntiin ihan muutamassa kuukaudessa. Irlannissa eurot palautuivat melko pian, mutta hetki meni niitä kullanvärisiä kolikoita pällistellessä ja miettiessä, että minkä kokoinen nyt olikaan mikä arvoinen. Belfastissa oli valtavasti taidetta kadulla niin pieneksi kaupungiksi. Jalkakäytäville oli upotettu runon pätkiä, melkein joka toisen kulman takana oli jonkun näköinen taideteos, yleensä mosaiikista tai muuten posiliinista.



Hanne pussaa mosaiikkikalaa.

Dublinista on vielä sanottava se, että se oli aivan jumalattoman kallis! Eli ihan vaan suomeksi sanottuna kotimaan hinnoissa. Myslipaketti ja paahtoleipäpussi lähti kaupasta kotiin yhteensä noin viidellä eurolla. Herramunjee, en voi enää ostaa Suomessa yhtään mitään! Teki ehkä ihan hyvää, käydä siellä muutaman päivän visiitillä, että osaa taas arvostaa Brittein saarten hintatasoa.

Muutamia läksiäisiä on jo vietetty, ihan liian monta on vielä edessä. Kesälukukauden alku tulee olemaan melko erikoinen ja hiljainen. Jos täytyy kaivamalla kaivaa hyviä puolia, luultavasti näkee brittiläisen kesän ja tutustuu ehkä paremmin paikallisiin, Erasmus-tiimi kun on ollut tosi tiivis. Laihoja lohtuja molemmat, jos miettii kuinka monta uutta ystävää joutuu hyvästelemään ennen sitä.

Long time, no see.

Ehkä oli jo aikakin päivittää blogia, kun olin unohtanut salasanani. Mitä kauemmin odottaa, sitä suuremmaksi kynnys aloittaa kasvaa. Siksi kai pitää ryhtyä toimeen, kääriä hihat ja tarttua härkää sarvista.

Suurin ja tärkein muutos viime kerrasta lienee muutto toiseen soluun. Edellisen solun asukkaiden kanssa kemiat eivät osuneet yhteen oikein millään tasolla. Periaatteessa viimeiseksi niitiksi muodostui jatkuva värväys ja ryhmäytyminen yhtä solun asukasta vastaan. Minulla ei ole ollut tapana tehdä päätelmiä muista ihmisistä toisten mielipiteiden perusteella ja tästäkin syystä suoranainen paskanpuhuminen yhdestä solulaisesta alkoi pikkuhiljaa kyllöittää. Niinpä keräsin tavarani ja muutin Hannen, Olatzin ja Meganin luo toiseen rappuun. Kiitos ja adjö. Huone uudessa solussa on periaatteessa täysin samanlainen 7m2 koppero, ainoastaan kokolattiamaton väri muuttui sinisestä vihreäksi. Näköalakaan ei ole kovin kummoinen, vaikka asunkin nykyisin kolmannessa kerroksessa - vastapäätä on toisen solun keittiö.

Täytyy tähän väliin myöntää, että valtavan nopeasti sitä tottuu asumaan yksin, mutta sopeutuminen takasin keittiön jakamiseen kämppisten kanssa ei aina ole ollut niin helppoa niellä, vaikka kaikki mukavia tyttöjä ovatkin. Hannen kanssa ollaan välillä pyöritelty päätä muutamille tyttöjen ratkaisuille esimerkiksi ruuanlaiton suhteen. Luovuus ja mikroruuat ovat iloisia asioita.

Minulla oli täällä viime viikolla ensimmäinen vieras Suomesta, entinen työkaverini Elina. Pikkuisten filosofien äidinkielen ja suomen opettaja pyörähti täällä hiihtolomallaan lataamassa akkuja - omiaan ja minun. Ihanaa, että on ystäviä, joiden kanssa voi jatkaa tasan siitä mihin on viimeksi jäänyt, vaikka edellisestä näkemisestä olisi vierähtänyt luvattoman paljon aikaa. Pyörittiin Elinan kanssa kaupungilla, käytiin nauttimassa oikeaa brittiläistä pubiruokaa ja -juomaa, leikittiin tosi turistia, ja käytiin kreisibailaamassa gay villagessa ja Puressa. Puressa esiintyi yhtenä iltana oikeasti Coolio. Muistattehan Coolion, se on se villitukkainen setä, jolla oli 90-luvun puolessa välissä Gangsta's paradise -hitti? Tosin britit tunnistaa tämän yhden hitin ihmeen Big Brotherin julkkisversiosta, eikä suinkaan musiikillisista saavutuksista.

Muutamia kaupunkeja on myös tullut nähtyä. Pyörähdin päivämatkalla The Beatlesien kotikaupungissa Liverpoolissa, muutaman yön turneella Lontoossa kahden hollantilaisen vaihtarin kanssa ja Chesterin pikkukaupungissa Elinan kanssa. Manchester on siitä erikiva kaupunki, että se on periaatteessa lähellä kaikkea. Liverpooliin ja Chesteriin pyyhkäisi bussilla tunnissa, Lontooseen bussimatka kesti nelisen tuntia.


Hanne ja minä Merseyn jokituulia haistelemassa.

Liverpool oli kiva kaupunki. Melko hallitseva elementti on kaupungin läpi virtaava Mersey-joki, siis se samainen, joka täällä eteenee säälittävänä liruna kaupungin halki. Kymijoen rannalla kasvaneena paikallisten käsitys joesta on melko säälittävä. (: Maantiedon opettajamme Ben tosin mainitsi, että manchesterilaiset pitävät jokena mitä tahansa pitkänomaista vesialuetta, joka on autoa leveämpi. Liverpoolin joessa oli mielestäni enemmän meininkiä. Luonnollisesti käytiin myös sikahintaisessa The Beatles -museossa ja minusta tuli poppoon fani viikoksi. Museo oli mielestäni hyvä, siellä oli paljon pällisteltävää eritasoisille Beatles-faneille. Kaiken kaikkiaan tuntuu, että Liverpoolista jäi hyvällä tavalla jotain hampaankoloon. Tekisi mieli hurauttaa sinne National Expressin kyydissä toisenkin kerran. Tosin positiivista mielikuvaa saattoi vahvistaa pirun komea päivä - aurinko paistoi ekaa kertaa hetkeen. Valon lapsi, minkäs teet.

Lontoo oli hämmentävän suuri. Hollantilaiset Rogier ja Leonne repivät huumoria koko nelipäiväisen reissun ajan siitä, että Lontoossa on enemmän asukkaita kun koko Suomessa yhteensä. Katsotaan kuka sitten nauraa, kun niiden 17 000 000:n kansa uppoaa veteen kun ilmastonmuutos laittaa kolmosvaihteen silmään. Hahhaa. Haa. No ei. Olen viimeksi käynyt Lontoossa melkein kymmenen vuotta sitten, ja siellä ihmishumussa ja metrokarttaa tutkiessa tuli siihen tulokseen, että 10 vuotta on ihan liian pitkä aika. Käytiin kaikki turistirysät; Big Ben ja Parlamentti, Tower of London, Madame Tussaud's ja tietysti Harry Potterin 9 3/4 -laituri. (: Ihanaa, että kumpikaan matkakumppaneistani ei halunnut ajella turistibussilla kuulokkeet korvilla, vaan etsittiin ja löydettiin haluamamme paikat ihan vaan puhtaasti onnella tai erehdyksen kautta. Lisäksi oli melko mukavaa puhua pelkästään englantia koko aika. Yleensä sitä on reissannut porukassa, jossa on ainakin yksi suomalainen (yleensä useampi), ja suomeksi saattaa tulla mutistua muutama sana. Teki oikein hyvää. Ellun iloksi sitten puhuinkin loppuviikon pelkästään englanniksi unissani. (:


Hollantilaiset Rogier ja Leonne, Thames-joki ja London Eye -pyörä.

Chesterin reissu oli melko äkkiseltään päätetty, aluksi kokonaan Elinan päähänpisto. Aamupäivällä kävin kampaajalla ja sinä aikana Elina päätti haluavansa nähdä linnoja. Mikäs siinä. Kamat kasaan, bussiliput ja hotellivaraus kassiin, vähän vaatetta mukaan ja menoksi. Kuten edellä mainitsin, söpö, pieni Chester on noin tunnin bussimatkan päässä Manchesterista. Saavuttiin perille noin neljän huitteissa, vietiin pikaisesti tavarat hotellille ja käveltiin takasin kaupunkiin. Keskellä kaupunkia oli Elinalle helkkarin suuri Mary Shelley -henkinen linna, ja valtavan sievä vanha kaupunki, josta sattuman kaupalla löydettiin ihana Havana-niminen ravintola. Kun linna oli nähty ja maha täynnä suunnistettiin takasin hotellille. Aamulla vedettiin perus englantilainen (rasva-)aamiainen pekonilla ja munilla. Oikein rentouttava pieni viikonloppumatka. Chesterkin jäi kolkuttelemaan takaraivoon paikkana, jossa olisi kiva käydä uudestaan, mahdollisesti keväämmällä.

Koulua on ihan riittävästi ellei ylikin. Pikkuhiljaa päivämäärät esitelmälle ja esseille alkaa lähestyä uhkaavasti ja vieläpä melkoisella nopeudella. Kesälukukauden lukujärjestys selvenee luultavasti huomenna, tiedossa on ainakin kokonainen viikko opetusta alakoululaisille. Voin sanoa, että se ehkä hieman jännittää.

Pienet muksut harjoitteluluokassa on edelleen hellyyttäviä. Vieläkään kukaan ei osaa sanoa nimeäni, mutta yritys on aivan liikuttavan kova. Viime viikolla pidettiin juhlat ja leivoin 40 lapsen kanssa piparkakku-ukkoja. Melkoinen työ vahtia, että kaikki pesee kädet ja että takinaa olisi enemmän pellillä kun mahassa, mutta loppujen lopuksi ehkä yksi palkitsevimmista kokemuksista ikinä oli nähdä lapset istumassa piirissä natustamassa omia piparkakku-ukkojaan. (: Oman luokan opettajani Kathy on kutsunut minut juoksemaan keskiviikkoisin itsensä ja muutaman muun opettajan kanssa - mä oon niin piireissä.

Joka päivä sitä oppii jotain uutta. Ilmeisesti olen allerginen myös penisilliinille. Jännittävää tehdä näitä allergiatestauksia itsekseen ilman asiantuntevaa valvontaa. Sain nimittäin torstaina lääkäristä antibioottireseptin, ja kuurin aloitettuani maha pyörähti ympäri ja oksensin koko illan, seuraavan yön ja osan aamusta. Espanjalainen Olatz säikähti valtavasti ja juoksi lääkäriin hakemaan minulle uusia lääkkeitä. Onneksi ei käynyt pahemmin. Tänään on siis periaatteessa ensimmäinen päivä, kun olen oikeasti elävien kirjoissa.

Tiistaina on tsekkiläisen Honzan synttärit. Aika kiva päästä pitkästä aikaa ihmisten ilmoille.

Kuullaan taas,
m