alkuviikko meni pienessä nuhakuumeessa, joka on kaatanut meitä suomalaisia yksi kerrallaan, joten valitettavasti tähän kertaan ei tule uusia päivityksiä pikkiriikkisistä koululaisista.
Maanantaina tauti iski päälle tapöllä. Nukahdin puolen tunnin kotimatkalla bussiin kahdesti ja säpsähdin hereille molemmilla kerroilla siihen, että minua puhuteltiin. Onneksi muut tulivat samalla bussilla, en tiedä mihin asti olisin unessa ajellut, jos olisin jostain syystä tullut kotimatkan yksinäni. Nukuin käytännössä koko maanantain ja tiistain, sekä puolet keskiviikosta. Oikeasti. Heräsin ainoastaan vessaan ja kävin kerran kaupassa ostamassa kuumemittarin ja flunssalääkettä. Tosin uudenkarhea, £5:n digitaalikuumemittarini näytti ainoastaan 35,2'c -lämpöä joka pirun kerta kun sitä käytin. Normaalilämpöni on kyllä melko alhainen, mutta rajansa kaikella.
(Saatettiin hieman innostua tuossa seinän koristeluprosesissa. :D Älkää kysykö puukosta ja kirveestä, en todellakaan tiedä. (: Pirun hieno siitä kuitenkin tuli.)
Eilen lauantaina oli Hannen kämppiksen, espanjalaisen Olatzin synttärit. Synttärit oli periaatteessa tuplasynttärit, sillä toinen sankari oli itävaltalainen Maria. Maria on minulle melko vieras, sillä tyttöä ei oikeastaan koskaan näy missään vapaa-ajan riennoissa. Teemana oli antiikin Kreikka ja pukukoodina tooga. Väkeä oli keskisuuren yksiön kokoisessa keittiössä parhaimmillaan nelisenkymmentä. Lähes kaikilla oli jonkin näköinen lakanaviritelmä, mikä toi kummasti tunnelmaa lisää. Vaivaa oli nähty enemmän ja vähemmän, toisilla oli kietaistu baarivaatteiden päälle pelkkä huvi toisen olan yli. Monet olivat kuitenkin panostaneet pukeutumiseen hurjasti, painaneet itse kankaat, ommelleet kaikenmaailman kanttinauhoja - yhdellä antiikin Kreikan urholla oli naisten gladiaattorisandaalit, koska miehille ei ollut myynnissä omia. Miehen jalat oli loppuillasta aivan punaiset ja tosi kipeän näköiset. En halua ajatella, miltä mahdollisesti oli tuntunut kävellä tänäaamuna krapulassa vessaan. Kaiken kaikkiaan tunnelma oli katossa pitkään aamuun, kauheasti vaihdettiin poskisuudelmia ja yritettiin muistaa nimiä. Kuvia tuli otettua harmittavan vähän, ehkä se vaan on todiste siitä, että juhlat oli tosi hyvät. (:
Tänään vietetään Manchesterissa kiinalaista uutta vuotta, alkamassa on härän vuosi. Sitä, milloin kiinalainen uusi vuosi oikeasti on, en tiedä tarkkaan, naapuripitäjässä Liverpoolissa sitä ilmeisesti vietettiin jo perjantaina. Uutta vuotta juhlittiin tosi kylmässä säässä, täällä satoi jopa lunta, mikä sai kaikki brittiläiset puimaan sääkuulumisia entistä kiivaammin. Ajateltiin Hannen ja Jaanan kanssa lähteä myös juhlistamaan Kiinan vuoden vaihtumista Manchesterin omaan Chinatowniin, syömään kiinalaiseen ravintolaan ja yleensä haistelemaan tunnelmaa. Pikkiriikkiseen Chinatowniin oli pystytetty paljon rihkama- ja ruokakojuja sekä kaikenmaailman huvipuistohärveleitä. Lisäksi puntansa sai tuhlata myös kaasupalloihin ja jos jonkin näköisiin uuden vuoden onnenamuletteihin. Löydettiin sokkeloista tuttu ravintola, ja hämmästyksekseni kassan takana seisoi oma kiinalainen kämppikseni, Dani. Paikka oli aivan täynnä - osa odotti pöytään ohjausta baarin puolella - mutta Dani ohjasi meidät pöytään saman tien. Suhteista on hyötyä suuressa maailmassa. (; Ruoka oli ihan valtavan hyvää, eikä seurakaan jäänyt toiseksi.
Kesken ruokailun ravintolan ikkunan alla räjäytettiin papaattimatto jos toinenkin, ja yhtäkkiä sisällä on kaksi kiinalaista lohikäärmettä ja rytmiryhmä. Lohikäärmeet ja lyömäsoitinsekstetti ilmeisesti kävivät joka ainoassa Chinatownin liikeessä pyörähtämässä ja tuomassa yritykselle ja asiakkaille onnea uudelle vuodelle.
Kunnollista kuvaa oli melko vaikea saada, kun lohikäärmeet eivät jääneet poseeraamaan, vaan jorasivat kuin viimeistä päivää ravintolan ympäri.
Kaunis ajatus, mutta melu oli aivan käsittämätön. Rytmiryhmällä oli mukanaan jumalattoman suuria lautasia ja erikokosia rumpuja, joilla saatiin aikaan tärykalvoja repivä melu. Ravintolassa oli täysin mahdotonta edes yrittää keskustella lohikäärmeiden vierailun aikana. Kokemusta voisi verrata keskusteluun ihmisenkokoisen bassokai'uttimen edessä. Lohikäärmeet kiersivät koko ravintolan, ja painuivat ulos samaa reittiä kun olivat tulleetkin sekstetin seuratessa kannoilla. Asiakkaat eivät menosta kovinkaan paljon häiriintyneet; lohikäärmeiden siirryttyä seuraavaan paikkaan tuomaan onnea lautasten ja rumpujen täydeltä, setät ja tätit keskittyivät Kung Po-kanoihinsa kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Jaana ja Hanne Härän vuoden alkuhuminoissa.
Ruokailun jälkeen väkijoukko oli selvästi lisääntynyt, vaikka pakkanen oli kiristynyt: virallinen uuden vuoden juhlinta oli pikkuhiljaa huipentumassa puheisiin ja ilotulitukseen. Suunnistettiin väkijoukossa sopiville paikoille, kuunneltiin kiinankielinen puhe, taputettiin, kun kaikki muutkin taputti, ja ihasteltiin melko näyttävä tulite-show. Varpaat oli siinä vaiheessa aivan umpijäässä ja tunnottomat, että ilotulituksen jälkeen sitä ihan mielellään kipitti takasin kotikoloon ja laittoi kahdet villasukat jalkaan. (Kiitos Sannalle viimevuotisesta ystävänpäivälahjasta. (: Lämmittävät mieltä ja varpaita.)
Tähän loppuun vielä kulttuurierovälipala. Tämä kansakunta on jonottajien aatelia. Oikeasti. Jos suurempi kuin kahden britin joukko haluaa päästä samaan paikkaan (esim. bussi, vessa, jopa baaritiski), jono muodostetaan saumattomalla yhteistyöllä, puhumatta sanaakaan. Jono ei välttämättä ole viivasuora, mutta kuitenkin sellainen, että jonon määritelmä toteutuu, mikä tekee tästä kulttuuripiirteestä vielä uskomattomamman. Järjestys ei ole kenellekään jonottajista epäselvä, mikä on hämmentävää. Kukaan ei etuile - ei ainakaan kukaan britti. Jos joku kuitenkin etuilee, kukaan ei sano mitään, mutta jono kohahtaa hieman ja etuilija varmasti tuntee silmät lapaluissaan. Kaikki on aivan käsittämättömän saumatonta.
Toogasynttäreillä oli ehkä herkullisin kulttuurien yhteentörmäys ikinä, kun oli kakun leikkaamisen aika. Kaikki brittivieraat asettuivat äänettömästi jonoon, ikkunan viereen tietysti, ettei olla muiden tiellä, ja espanjalaiset tunkivat jonon kärkeen, leikkasivat itselleen ja maanmiehilleen monta palaa kakkua, selittivät käsillään ja nauroivat suureen ääneen. Brittijono kohisi, mutta kukaan ei sanonut mitään. Kertakaikkisen herkullinen tilanne seurata sivusta. Brittipoika Lance itse asiassa kertoi minulle, että joku brittiläinen tutkija oli laittanut "Queue here, please." (Jonota tässä, kiitos.) keskelle jalkakäytävää, ja ihmiset olivat alkaneet jonottaa, ihan vaan sen lapun perusteella. Kukaan ei tiennyt miksi jono on, tai mihin jonotetaan, mutta silti jonotettiin. Mieletöntä.
Ensi yönä pelataan Super Bowl. Ensi viikolla koulua. Ensi viikonloppu vielä kokonaan auki. Saari kuittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti