Maaliskuussa on tullut reissattua vähän kauempana kun ihan lähimaastoa haistelemassa. Lisäksi piti paketoida koulujutut kevätlukukauden osalta, joka aiheutti melko paljon harmaita hiuksia. Esseet oli ihan helppoja nakkeja, etenkin jos olisi tajunnut taas aloittaa ajoissa. Me suomalaiset palautettiin esseet hyvissä ajoin (puoli tuntia ennen deadlinea) kun koordinaatori-Trishin toimisto oli kätevästi matkan varella espanjalaisen Kikon synttärigrillailuihin.
Kevätlukukausi on siis paketissa. Viimeiset tentit ja luennot oli paikallisilla viime viikon perjantaina ja nyt on edessä hyvin ansaittu kolmen viikon loma ennen kesälukukauden rutistuksia. Kevätlukukauden loppuminen merkitsee meille paitsi loman alkamista, myös monelle Erasmus-vaihtarille kotiinlähtöä. Minulle kipein paikka tähän mennessä oli hollantilaisen Leonnen kotiinlähtö, muutama yhtä kipeä hyvästely on vielä edessä, ainakin kun kreikkalainen Dora lähtee kotia kohti. En olisi ikinä uskonut, että kolmen kuukauden tuttavuuksien kotiinlähtö tuntuisi niin pahalta. Toisaalta täällä yhdessäolo on niin valtavan paljon tiiviimpää, erilaista kuin normaali kaverisuhteen muodostuminen Suomessa. Tänne saavuttaessa kaikki erasmuslaiset on samassa tilanteessa: vieras maa, vieras kaupunki, mahdollisesti vieras kieli, paljon vieraita ihmisiä. Facebook-ystävien ja puhelinnumeroiden haaliminen alkuun on melko maanista, eihän kukaan halua jäädä ulkopuolelle ryhmien muodostumisprosesseissa. Alkuun kaiken muun yli ajaa oman kotiryhmän muodostuminen, joka on kieltämättä helpompaa Cavendishin vaihtareille, jotka lyödään keskelle solukerroksia, jakamaan keittiö usean muun kanssa. Täällä Cambridgessä meno on vähän erilaista, soluissa ei yleensä ole kun viitisen ihmistä, jos sitäkään. Silti kuitenkin asun mieluummin täällä kuin Cavendishissa. Keittiö- ja käytäväbileet usean kerran viikossa, yleinen likaisuus ja ruokavarkaudet tekee Cavendishistä mukavan paikan kyläillä, ihan vaikka päivittäin, mutta ei todellakaan asua. Makuasioitahan nämä kaikki tietysti ovat, ei saa kukaan pahoittaa mieltään. (:
Meidän D31-solustakin on lähdössä puolet vahvistuksista kotiin parin viikon sisällä. Olatz on venyttänyt omaa olemistaan niin pitkään kun on vaan ikinä pystynyt, ensin joulukuun lopusta maaliskuun loppuun ja siitäkin vielä muutamalla viikolla. Valmistumispaineet kotiyliopistosta alkavat pikkuhiljaa kummitella, joten Baskimaan neiti on lähdössä kotiin siis huhtikuun puolessa välissä. Amerikan Megan puolestaan ottaa ilon irti Euroopan mantereesta, ja matkustelee pari viikkoa Keski-Euroopassa äitinsä kanssa, palaa päiväksi pakkaamaan loput tavarat ja lentää kotiin. Me jäädään tänne ihan vaan kaksistaan Hannen kanssa asuttamaan viiden hengen solua koko kesälukukaudeksi, ellei alakerran toimiston sedät ja tädit ole keksineet mitään kesävieraita meidän päämme menoksi. (:
Tässä ollaan me kaikki kämppikset Honzan synttäreillä - Hanne, minä, Olatz ja Megan.
Mutta siis näistä haikeuksista vähän iloisempiin juttuhin, joka päivityksen kestoaiheisiin, matkakertomuksiin! (:
Lähiympäristöön tutustumisen jälkeen rohkaistuttiin ja pyykäistiin junalla suomalaispoppoolla muutamaksi päiväksi Edinburghiin, Skotlantiin. Olipa muuten kaupunkina, matkakohteena ja ihan noin ylipäänsä aivan mieletön, kiilasi heti top 3:een Tukholman ja Budapestin kanssa. Hanne löysi melko puhtaasti tuurilla ihan loistavan hostellin huippupaikalta. Mesta oli nimeltään Budget Backpackers, eikä nimensä mukaisesti ollut ollenkaan kallis. Kannattaa laitta nimi korvan taakse, jos suunnittelee matkaa Edinburghin suunnalle eikä ole välttämättä varaa yöpyä hotellissa.
Maisemat oli melkosen komeita, aksentti tosi epäselvä mutta niin hauska, ettei sillä nyt edes ollut niin väliä vaikkei ihan kaikkea ymmärtänytkään. Pyörittiin kaikki kolme päivää ihan vaan kaupungissa. Meidän hostelli tarjosi ilmaisen kiertokävelyn keskustaan, joka osottautui tosi kivaksi. Kierreltiin kaikkia historiallisia ja muuten kaupungin kannalta merkittäviä paikkoja hauskan, puolitoistametrisen australialaisaksentilla puhuvan oppaan kanssa. Skotlantia oli samaan aikaan miehittämässä ryhmä amerikkalaisia neitosia, joiden kaupunkikierros oli kuulemma ollut huomattavasti kuivempi.
Edinburgh Castle alhaalta puistosta kuvattuna.
Kaupungin historia näkyy joka paikassa, ja mikäs sitä on esitellessä. Hautausmaan vartijan koira, Bobby, sai patsaspaikan itselleen keskustasta, koska kävi joka päivä isäntänsä haudalla 14 vuotta, kuolemaansa saakka. The Elephant House, "Harry Potterin syntymäpaikka" on keskeisellä paikalla - ja muuten ihan tosi kiva kahvila, jos pystyy olemaan kikattelematta kymmenille kannettaville tietokoneille ja boheemeille kirjailijan aluille. Ydinkeskustan jalkakäytävälle on jätetty "sylkysydän", johon satoja vuosia sitten sai osoittaa mieltään verojen maksamisen jälkeen. Tosiskotin muuten kuulemma erottaa turistista siinä, että skotti kiertää sydämen vierestä, kun turisti kävelee läpi. Hyi.
Hanna kunnioittaa perinteitä ja sylkee sydämelle. ...Ja luultavasti nirhaa mut tän kuvan julkaisemista. :D
Dublinissa ja Belfastissakin tuli lennettyä sitten vähän suuremmalla porukalla. Me suomalaiset, kreikkalainen Dora, hollantilaiset Leonne ja Rogier ja espanjalaiset Cristina, Kiko ja Olatz päätettiin käydä katsomassa St. Patrick -huminoita neliapiloiden ja haltioiden luvatussa maassa. Ei millään mahduttu kaikki yöpymään samassa paikassa - hollantilaiset ja espanjalaiset jakoivat hostellihuoneen ihan keskustan tuntumassa, me muut, eli suomalaiset ja Dora nukuttiin pienessä hotellissa keskustassa.
Dublin oli ihan kiva, 7-. Jätti mut vähän kylmäksi. En oikein osaa sanoa siihen yhtä tai useampaa selvää syytä. Ehkä Edinburgh vaan jätti niin korkeat odotukset, etten oikein jaksanut innostua. Tai sitten syy oli vaan yksinkertaisesti se, ettei Dublin ole Edinburgh. (: Pyörittiin koko aika lähinnä ihan vaan Dublinissa, vaikka monet olivat varotelleet, että viisi päivää on ihan liian paljon pääkaupungin pällistelyyn. Osa porukasta kyllä pyyhkäisi päiväksi bussiturnélle katselemaan lampaita ja muita villieläimiä. Ja Guinnessin 250-vuotista taivalta piti tietysti käydä ihastelemassa ihan panimolla asti. (:
Mimmit nauttii auringosta Liffey-joen varrella.
Belfastista tykkäsin, se oli tosi, tosi pieni kaupunki, varmaan Vaajakosken kokoinen. No, ehkä vähän suurempi. Käveltiin helposti kaupungin läpi alle kolmessa tunnissa. Vähän kun olisi kotiin tullut, kun sai puhelimeen ladattua puheaikaa ja valuuttana toimi kotoisasti punnat. (: Pelottavan nopeasti sitä tottui puntiin ihan muutamassa kuukaudessa. Irlannissa eurot palautuivat melko pian, mutta hetki meni niitä kullanvärisiä kolikoita pällistellessä ja miettiessä, että minkä kokoinen nyt olikaan mikä arvoinen. Belfastissa oli valtavasti taidetta kadulla niin pieneksi kaupungiksi. Jalkakäytäville oli upotettu runon pätkiä, melkein joka toisen kulman takana oli jonkun näköinen taideteos, yleensä mosaiikista tai muuten posiliinista.
Hanne pussaa mosaiikkikalaa.
Dublinista on vielä sanottava se, että se oli aivan jumalattoman kallis! Eli ihan vaan suomeksi sanottuna kotimaan hinnoissa. Myslipaketti ja paahtoleipäpussi lähti kaupasta kotiin yhteensä noin viidellä eurolla. Herramunjee, en voi enää ostaa Suomessa yhtään mitään! Teki ehkä ihan hyvää, käydä siellä muutaman päivän visiitillä, että osaa taas arvostaa Brittein saarten hintatasoa.
Muutamia läksiäisiä on jo vietetty, ihan liian monta on vielä edessä. Kesälukukauden alku tulee olemaan melko erikoinen ja hiljainen. Jos täytyy kaivamalla kaivaa hyviä puolia, luultavasti näkee brittiläisen kesän ja tutustuu ehkä paremmin paikallisiin, Erasmus-tiimi kun on ollut tosi tiivis. Laihoja lohtuja molemmat, jos miettii kuinka monta uutta ystävää joutuu hyvästelemään ennen sitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti