Elämme jännittäviä aikoja.

Niinpä niin. Lauantaina aamuaikaisella olisi tarkoitus lähteä matkaan kohti saarivaltiota ja Manchesterin kaupunkia vaihdon merkeissä, ja palata takaisin näillä näkymin vasta heinäkuun alkupuolella.

Koetan tämän blogin avulla kertoilla kiinnostuneille tuntemuksiani vaihtoajastani Britanniassa. En ole koskaan kirjoittanut blogia, mutta uskoakseni tämä ei eroa päiväkirjankirjoittamisesta. Paitsi tietysti siinä, että kaikki tänne vuodatetut asiat ovat julkista riistaa. (: Jotenkin nyt julkaisukelpoisen kirjallisen tuotoksen laatiminen tuntuu kovin nihkeälle, toivottavasti se tästä helpottuu.

Mutta että niitä tuntemuksia. Kaikki on tehty alkuvalmistelujen suhteen, mitä tehtävissä on. Peruskysymyksiin on vaadittu vastauksia useammalta taholta: miten pirussa sitä selviää puoli vuotta jossakin vain yhdellä matkalaukulla? Onko pakko seurata jalkapalloa, jos ei halua? Onko sillä väliä kumpi niistä joukkueista loppujen lopuksi on parempi?

Pientä lisäjännitystä matkalle lähtöön tuo erittäin kipakka ja akuutti korvatulehdus, jonka takia lentokiellon mahdollisuus leijui uhkaavasti ilmassa. Sain ruikutettua itselleni aamuksi korvalääkäriajan, joka totesi korvan olevan siinä määrin paranemaan päin, että matkustuslupa Saarelle liikeni.

Olen kovasti paukutellut henkseleitäni ja hehkuttanut pois pääsyä tästä oravanpyörästä, vanhoista kuvioista ja samoista urista, mutta lähdön lähestyessä sitä alkaa miettiä kaikenlaista. Minulla on kuitenkin melko hyvä, helppo ja turvallinen elämä täällä - koulu sujuu, kun vähän rutistaa, kiva koti, huippunasta työpaikka. Vaikka olenkin aina ollut reipas, avoin ja valmis uusiin seikkailuihin, kaiken vanhan jättäminen taa tuntuu kaikesta huolimatta haikealle. Tiedän, että edellisistä riveistä puskee rivien välistä tietty epävarmuus ja epäilys. Niin olen kuitenkin suhtautunut elämään ja uusiin asioihin aina, eikä se suinkaan tarkoita, että katuisin vaihtoajatusta tai olisin perumassa lähtöäni. Päinvastoin! (:

Loppujen lopuksi elämäni tärkeimmät asiat eivät muutu mihinkään, olisin poissa puoli vuotta tai kauemmin. Minulla on varmasti takasin tullessani rakastava perhe ja lähimmät ystävät. Rahallisesti voin olla huomattavasti köyhempi, mutta kokemustililläni on varmasti enemmän saldoa kuin nyt, millä on itselleni enemmän painoarvoa. Lisäksi olen varma siitä, että tämä puolivuotinen selkeyttää elämääni paljon; opin itsestäni asioita, joita en ole vielä tiennyt tai halunnut myöntää. Jos ei nyt lähde, tuleeko sitä koskaan lähdettyä mihinkään? (:

Otsikko kiteyttää tämän hetken tuntemukset melko napakasti. Jännittää ihan vietävästi, mutta sillälailla hyvällä tavalla. Olen varma, että jokainen meistä tietää eron.

Hyvä tästä tulee.